Kasvatin omistajien kertomaa
Täältä löydät kasvattiemme omistajien kertomuksia heidän kaneistaan.
Starry Eye's Fast & Furious "Sulo"
"Sulosta on kasvanut reipas, seurallinen, utelias ja kiltti kani. Sisäsiisti oli jo alusta pitäen, muutamat pissit vaan tehnyt sänkyyn tms. Lapsiystävällinen luonne, antaa tyttöjen sylitellä mielin määrin. Alkuun pidettiin Suloa vapaana tyttären huoneessa vain kun joku oli paikalla, nyt saa pitkälti koko ajan olla vapaana tuolla yötä päivää, kun ei ole tuhoja tehnyt ja ympäristö on raivattu turvalliseksi johdoista yms. Tytärkin on osoittautunut tosi vastuulliseksi hoitamaan lemmikkiä, kertaakaan ei ole tarvinnut esim. kehottaa siivoamaan häkkiä, vaan omatoimisesti on huolehtinut. Kani on osoittautunut oivaksi ensilemmikiksi, opettanut lapsille paljon ja ennen kaikkea antanut paljon. Tytöt kyselivätkin, miksi ei voitu ottaa kania aiemmin. Kiitos siis teille kasvattajille!"
[uros, syntynyt 5.8.-21]
Starry Eye's Once Upon A Time "Fanni"
"Meillä tyttöä kutsutaan Fanniksi ja hänelle kuuluu oikein hyvää. Fanni on hyvin reipas ja energinen, pomppii ja loikkii pitkin poikin, pieni Duracell! Fanni on hyvin sievä ja sellainen aika pienikokoinen."
[naaras, syntynyt 17.5.-21]
Starry Eye's Eleonora "Laku"
"Ennen kanin valitsemista olimme miettineet eri vaihtoehtoisia lajeja, mutta lopulta päätimme valita kanin. Kani sattuikin kohdalleen, kun olimme matkustamassa sukuloimaan Joensuuhun. Satuimme vain vahingossa katsomaan Pohjois-Karjalan tarjontaa, kun täällä Pohjois-Savossa silloin ei ollut. Saimmekin sopivasti sovittua katsomisreissun seuraavalle päivälle. Kasvattaja oli iloksemme asiantunteva ja vastasi meidän kysymyksiin joita siinä vaiheessa oli vielä paljon. Tuolta reissulta valitsimme Lakun, jonka haimme kotiin vappuna.
Kotona hieman jännitti kuinka meidän siamilainen kissa Nappi suhtaituisi uuteen kaveriin. Muutaman kerran Nappi on hätyytellyt Lakua, mutta topakasti kieltämällä Nappi on jättänyt Lakun rauhaan.
Lakua pyritään pitämään mahdollisimman paljon vapaana, mutta kissan takia joudumme pitämään Lakua häkissä silloin, kun kukaan ei ole vahtimassa. Monesti Laku kyllä menee omaan häkkiinsä itsenäisesti, vaikka saisi ollakin vapaana. Monesti on otettu hatkat kun siihen on tilaisuus, suurta oveluutta käyttäen osaa väijyä hetket kun ovi on auki. Sähköjohdot, kaapelit, paperit, pahvit, lehdet, lasten kokeet yms. ovat kelvanneet pureskeltavaksi. Jos on liian hiljaista, niin todennäköisesti jossain on menossa mussuttajaiset.
Hauskaa on katsella iloloikkia ja muitakin Lakun touhuja. Alun jännityksen jälkeen olemme olleet todella tyytyväisiä että valitsimme kanin ja juuri Lakun meidän kaveriksi!"
[naaras, syntynyt 13.3.-21]
Starry Eye's Kismet "Lila"
"Lila on todella seurallinen ja energinen kani. Hän jaksaa touhuta loputtomiin, toki välissä köllötellään vähän! Lila tahtoo olla aina lähellä omaa ihmistä ja vessaankin hän tulisi mukaan. Hän rakastaa läheisyyttä ja tulee aina itse syliin asti. Jos rakkautta ei sillä sekunnilla tipu, niin hän hyörii ja pyörii ja puskee kättä niin pitkään, että saa huomiota. Ruoka on parasta pienen pupun elämässä ja melkeinpä kaikki mitä vaan suuhun saa niin myös menee suuhun. Kaikin puolin valloittava ja älyttömän rakas neiti."
[naaras, syntynyt 16.12.-20, Nonan sisko]
Starry Eye's Geisha "Nona"
"Nimesimme meidän saamamme kaninpoikasen Nonaksi. Hän oli alusta saakka rohkea ja reipas, ja sopeutui nopeasti uuteen kotiinsa kahden muun kanin kanssa. Pian huomasimme Nonan olevan erittäin älykäs, hän pääsi paikkoihin minne toiset kanimme eivät olleet edes tajunneet yrittää. Nona osaa myös olla hömelö ja kömpelö. Suloinen hän oli vauvasta alkaen, kuten hänen toverinsakin! Energiaa Nonalla riittää vaikka muille jakaa, mutta jaksaa hän toki rauhoittuakin toisten kanssa vierekkäin. He viettävät paljon aikaa lähekkäin ja toisiaan pesten. Välillä tulee tietysti pientä nahistelua vaikkapa herkuista, mutta se annetaan nopeasti anteeksi. Herkut ovat Nonalla lähellä sydäntä, mutta hän söisi vaikka mitä. Siksi onkin pitänyt varmistaa, ettei hän pääse tassuiksi huonekasveihin tai muuhun ikävään, mihin kaksi toista eivät edes yritä. Pitää siis koittaa olla älykkäämpi kuin Nona ja ajatella ennakoivasti! Iloa ja nauruja Nona on tuonut meille paljon ja olemme todella iloisia, että hankimme hänet kolmanneksi kaniksemme! "
[naaras, syntynyt 16.12.-20, Lilan sisko]
Tämän sivun kertomukset ovat kasvattiemme omistajien luvalla julkaistuja.